Kiinnostuin Viron historiasta käytyäni Tallinnassa ja ihastuttuani kaupunkiin. Yllätyksekseni huomasin, että Viron lähimenneisyyttä on alettu käsitellä vasta viime vuosina, vaikka itsenäistymisestä on kulunut jo liki 20 vuotta. Neuvostomiehityksen aikaisista kokemuksista kirjoittaminen kertookin osaltaan haavojen hitaasta paranemisesta ja traumaattisesta suhteesta menneisyyteen.
Vuonna 2009 ilmestynyt Imbi Pajun ja Sofi Oksasen toimittama artikkelikokoelma
Kaiken takana oli pelko: Kuinka Viro menetti historiansa ja miten se saadaan takaisin (WSOY) herätti kohua jo ilmestyessään. Kirja sisältää virolaisten omakohtaisia, vavahduttavia kokemuksia KGB:n kuulusteluista, propagandasta ja pakkotyölaitoksista mutta myös hiljaisesta vastarinnasta vallitsevaa neuvostojärjestelmää kohtaan. Imbi Pajun teoksessa
Torjutut muistot (Like 2006) pyritään ymmärtämään hänen Siperiaan kyyditetyn äitinsä kokemuksia, sekä neuvostojärjestelmän edellyttämää hiljaisuutta, joka teki mahdottomaksi menneisyyden karmeuksista puhumisen jopa perheiden sisällä.
Neuvosto-Viron arkipäivää (WSOY 2006) kuvaa valokuvien ja henkilökohtaisten muistojen kautta nyt jo ehkä koomiseltakin vaikuttavaa neuvostoaikaa, jolloin arjessa kaikesta oli pulaa: "Nykyään monet mieleen muistuvat yksittäiset tapaukset jo hymyilyttävät ja naurattavat. Siitäkin syystä, että vuosi vuodelta on yhä varmempaa, ettei tuo aika enää palaa takaisin."
Sofi Oksasen
Puhdistukseen (WSOY 2008) tartuin hieman varauksella, sillä se on saanut ristiriitaista palautetta asiakkailtamme. Se on ensimmäinen romaani, joka on voittanut sekä Finlandia- että Runeberg-palkinnon. Tarina virolaisten elämän mielettömyydestä neuvostomiehityksen aikana sieppasi kuitenkin heti lukijan mukaansa, ja suosittelenkin sitä sukelluksena toisaalta Viron neuvostomiehityksen, toisaalta nykyajan ihmiskaupan kauhistuttavaan todellisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommentoimaan!