Hersyvää koululaishuumoria

Tapahtuuko Ruojan kaupunginosassa yliluonnollisia asioita? Näitä selvittävät kaverukset Vallu ja Pate Tuula Kallioniemen kirjassa Valopäiden veljeskunta. Pojat uskovat, että heidän koulussaan on humanoideja, jotka aikovat viipaloida koulun, lastata ufoon ja kuljettaa ulkoavaruuteen. Koulu oikein vilisee epäilyttäviä tyyppejä: rehtori on selvännäkijä, kouluterveydenhoitaja on ihmissusi ja keittäjä on noita. Lisäksi koulussa majailee räyhähenkiä, kotitonttu, kummitus, enkeleitä ja keijuja.


Vallu ja Pate ovat myös erityisen kiinnostuneita kahdesta luokkansa tytöstä, Dianasta ja Helinästä, jonka on pakko olla keiju jo nimensäkin puolesta. Vallulla ja Helinällä synkkaa, mutta Pate ei saa Dianaa kiinnostumaan itsestään edes salaisella lemmenjuomalla.

Kirja on täynnä hersyvää huumoria, joka kutittaa taatusti nauruhermoja. Myös vauhtia riittää, kun Valopäiden veljeskunnalla on kädet täynnä työtä selvittäessään koulunsa yliluonnollisia tapauksia. Kirjan hauskasta kuvituksesta vastaa sarjakuvapiirtäjänä tunnettu Jii Roikonen.

Koululaisen arjesta lämpimästi

Miltä tuntuu jättää tutut ympyrät ja muuttaa kauas kotiseudulta, siitä kertoo Katariina Romppaisen lastenkirja Roolipeliä. Reipas poikatyttö Venla on juuri muuttanut Itä-Lapista Etelä-Suomeen äitinsä kanssa. Koulu on kohta alkamassa kesän jälkeen, ja Venla odottaa innolla ensimmäistä koulupäivää 4C–luokalla. Erityisesti Venla on innoissaan tulevista kavereista, varsinkin toisista tytöistä, sillä pohjoisessa Venla on ollut kyläkoulussa luokkansa ainut tyttö. Toisaalta olo on haikea: isää ja Jussi-serkkua on ikävä. Onneksi on nettipuhelut ja webkamera, niin voi jutella isän kanssa kasvotusten, vaikka välissä on monta sataa kilometriä.


Koulu ei kuitenkaan ala Venlan iloisten odotusten mukaisesti, vaan uudet luokkatoverit suhtautuvat mutkattomaan ja reippaaseen Venlaan nyreästi: tytöt ovat kerrassaan kummallisia, pojat eivät huoli jalkapallopeliin ja uusi opettajakin vaikuttaa tiukkapipoiselta. Seuraavat viikotkaan eivät tuo muutosta toisten suhtautumiseen, ja Venla on allapäin. Elämä ei ole todellakaan helppoa, kun sopassa porisevat uusi paikkakunta, uusi koulu, uudet luokkatoverit, Venlan puhuma Lapin murre ja suorasukainen luonne: hän sanoo niin kuin asiat ovat turhia kiertelemättä. Isä ehdottaa Venlalle uutta harrastusta, judoa. Matkalla judoharkkoihin Venla kuitenkin erehtyy talosta ja päätyy aivan toisenlaisen harrastukseen piiriin.

Kirjassa on klassisten tyttökirjojen aineksia: räväkkä Venla sulattaa sydämet kuin Montgomeryn Anna konsanaan. Lukijan on helppo samaistua Venlaan ja asettua hänen puolelleen. Koululaisen arjen lisäksi kirjassa kuvataan myös laajempia ja vakavampia aiheita kuten kyläkoulujen kuolemaa ja juurettomuutta. Lisäksi kirja on hyvä lisä harrastusaiheisiin kirjoihin.

Mini-ihmisten elämää puussa

Millaista on olla puolitoista millimetriä pitkä ja asua puussa? Siitä kertoo Timothée de Fombellen esikoiskirja Tobi Lolness. Tobi asuu suuressa tammessa, itse asiassa kokonainen pienten ihmisten yhteisö asuu siellä. Tobin perheeseen kuuluu äiti Maia ja isä Sim, joka on tiedemies. Tutkimustyötä tehdessään isälle selviää eräs hyvin käänteentekevä seikka, jota hän ei kuitenkaan halua paljastaa, koska se merkitsisi tammen vähittäistä tuhoa. Isän vaikeneminen tiedoistaan saa aikaan sen, että Lolnessin perhettä aletaan vainota. Heidät karkotetaan tammen latvasta alaoksille. Siellä asukkaat ovat harvassa, naapurit kaukana, mutta Tobi saa kuulla, että viiden tunnin matkan päässä heistä asuu ikäisensä, Elisha Lee -niminen tyttö. Tobi päättää etsiä tytön, sillä ”jos eristyksissä elävä lapsi kuulee, että korkeintaan päivämatkan päässä asuu toinen samanikäinen, ei mikään estä häntä etsimästä tätä käsiinsä”.

Kirjan kerronnassa liikutaan eri aikatasoilla: nykyhetkestä palataan menneeseen ja taas palataan takaisin useaan kertaan. Tarina pysyy silti hyvin kasassa ja jännitys säilyy. Kirjan vahvuus on yllättävyys. Tobi voi olla mitä pahimmassa vaarassa ja lukija luulee jo hänelle käyvän huonosti. Vaarojahan puussa riittää vain puolitoista millimetriä pitkälle pojalle – jäädäkö hämähäkin välipalaksi vai livetä oksalta ja pudota tyhjyyteen! Aina löytyy kuitenkin yllättäen jokin keino, mikä pelastaa Tobin. Kirja pitää mahtavasti otteessaan: lukija hämmästyy aina uudelleen tapahtumien saamaa käännettä.

Kuinka käy Lolnessin perheen? Pelastuuko puu? Loppu jää kutkuttavasti avoimeksi – myös tuleva jatko-osa on pakko lukea!