Rimminen, Mikko: Nenäpäivä, Teos 2010.
Finlandia-palkinnon vuonna 2010 saaneen Nenäpäivän humoristinen pinta kätkee alleen surullisia vivahteita. Rimminen käsittelee teoksessaan koskettavasti yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, vaikka samaan aikaan lukija saa naurahdella tarinan päähenkilön Irman teoille ja ajatuksille, ja Rimmisen käyttämille kielikuville.
Ihmisrakkaan Irman yksinäinen, kahvinjuonnin ja televisionkatselun rytmittämä elämä saa uuden käänteen, kun hän lähtee hetken mielijohteesta Keravalle hakemaan muuton tieltä pois jaettavia viherkasveja. Jostain syystä Irma eksyy väärään asuntoon, ja huomaa pian istuvansa ventovieraan naisen keittiössä juomassa kahvia pahkakellojen kotoisaa tikitystä kuunnellen. Irma ei kuitenkaan voi kertoa todellista syytä tuloonsa, koska omien virheiden myöntäminen on niin hankalaa. Niinpä hän mutisee miellyttävälle naiselle jotain epämääräistä markkinoista ja taloustutkimuksista samalla pahoitellen sitä, että unohti ensimmäisenä työpäivänään kaikki tarvittavat asiakirjat kotiin.
Ystävällisen ihmisen kanssa jutteleminen antaa Irmalle niin paljon iloa, että hänelle tulee pakonomainen tarve soittaa vieraiden ihmisten ovikelloja, ja tunkeutua sisälle hieman hölmistyneiden asukkaiden kotiin. Asukkaille Irma kertoo tekevänsä taloustutkimusta, ja kahvinjuonnin lomassa esittää sitten melko epämääräisiä kysymyksiä ihmisten taloudellisista tottumuksista. Vaikeuksiin hän joutuu siinä vaiheessa, kun hänen ammatillisuuttaan aletaan epäilemään, ja kyselyihin osallistuneet soittavat poliisille.
Irman henkilöhistoriaa ei oikeastaan avata kirjassa ollenkaan. Lukijalle ei esimerkiksi paljasteta, miksi Irmalla ei ole työtä tai läheisiä ystäviä, tai miksi hänellä on niin etäinen suhde poikaansa. Tämä ei kuitenkaan haittaa. Rimmisen teoksessa tärkeämpää ovat tunnelma, Irman taistelu yksinäisyyttä vastaan, sekä Irman tapaamat ihmiset. Ovelta toiselle kulkiessaan Irma nimittäin kohtaa ihmisiä, jotka ovat yhtä yksinäisiä, elleivät yksinäisempiäkin, kuin hän.